Välietappi 2

Kaikki tavarat ja lahjoituksena saadut nahkasaappaat matkalaukkuun, kuumeessa taksiin ja taksilla kaupungin läpi viidennen kaupunginosan laidalle, sisäpihan valoisaan villaan. Asun venetsialaisen Federican kanssa pikkukaksiossa. Osaan nyt käyttää italialaista pientä kahvipannua, pesen palasaippualla vaatteet, varon veistoksia ja nahkasohvan yläpuolella olevaa taulua.

En tiedä kuinka kauan olen täällä, mutta sen tiedän ettei asunnon etsiminen Pariisista ole vaikeaa. Se on mahdotonta. Jollen istu metrossa, istun tietokoneella etsimässä asuntoilmoituksia, päivittämässä samoja nettisivuja kymmenen minuutin välein. Olen käynyt katsomassa huonetta 1800-luvun lopun tyyliin sisustetusta, mielettömän upeasta kummitustalosta vanhan rouvan luota. Olen kiivennyt kierreportaat kahdeksannen kerroksen pikkuruiseen huoneeseen jossa oli kämmenen kokoinen ikkuna ja suihkukoppi. Vuokranantajat eivät vastaa puhelimeen, tai sitten tarjous on mennyt jo muutamassa tunnissa. Osa vaatii tavallisen paperipinon (opiskelutodistus, kolmen kuukauden tilitiedot, apurahapäätökset, Erasmus-päätökset, passikopiot, mielellään jotain ranskalaisia papereita, takaajan kolmen kuukauden tilitiedot ja passikopiot) lisäksi vuokralaisen molemmilta vanhemmilta tilitiedot, palkkanauhat ja verotuspäätökset. Jossain tapauksissa myös maksetut vuokrakuitit voivat olla hyvää valuuttaa. Tai mikä tahansa mikä juuri sitä vuokranantajaa sattuu miellyttämään: yksi halusi välttämättä saksaa puhuvan vuokralaisen, toinen homoseksuaalin, kolmas alle 25 vuotiaan työssä käyvän nuoren naisen. Olen nukkunut omassa vuoteessa, siis sängyssä jossa nukun vain minä eikä kukaan muu, viimeksi kolme viikkoa sitten.

Näen jo unia asuntolistauksista, mutta olen kuullut että kärsivällisyys palkitaan. Jos en olisi nirso, asuisin varmasti jo suuren kehätien reunalla tai 20. arrondissementissa. Mutta miksi asua vuosi jossain paikassa joka ei tunnu kodilta, paikassa jossa ei tee mieli lähteä iltakävelylle? Pariisiin ei kannata tulla vain viideksi kuukaudeksi, sillä siinä ajassa ehtii vain ehkä juuri ja juuri löytää kodin.

Tämä kaupunki on siitä merkillinen, että se heijastaa ja suurentaa tuntemukset takaisin, kuten eräs koulukaverini kirjoitti omassa blogissaan (klik). Jos menee huonosti, Pariisi on todella inhottava, hikinen ja vereslihalle raastava, pahin paikka maailmassa. Kuten esimerkiksi eilen kun jonotin kolme tuntia kielikurssille enkä päässyt edes toimistoon asti, tai kun seisoin neljä tuntia täyteen ahdetussa metrossa. Mutta sitten taas jos menee hyvin ei haluaisi olla missään muualla, silloin Pariisi tuntuu paremmalta kuin Améliessa. Tällä hetkellä päivät ovat jakautuneet kahtia: päivisin täytyy taistella, juosta toimistoissa, sopertaa ranskaksi puhelimeen asuntonäytön toivossa, kävellä loputtomissa metrotunneleissa, ahdistua. Illat ja yöt sen sijaan ovat parhaita, elokuvateattereiden mainosten katselua ja kaupparetkiä, valkoista olutta pikkubaareissa kolmen euron hintaan.

 

Ja kyllä, lupaan viimein lukea Canonin käyttöoppaan.

festival du film fantastique, la zone 1624 ja exhibitronic

Viime viikon ajan jopa Strasbourgissa on festivaalirintamalla riittänyt tapahtumaa. Elokuvafestarin  kattaus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, mutta ei ehkä ihan sitä, mitä festivaalin nimi antoi ymmärtää. Zombeja, post-apokalypsiä ja räiskintää, paljon uutta ja muutama klassikko. Suunnitelmat olivat suuret, mutta lopulta ehdin käydä katsomassa vain yhden festivaalielokuvan, New York ne repond plus (1975). Varsinainen intensiivinen festivaalikokemus Sodankylän tyyliin jäi siis puuttumaan, mutta hilpeää tunnelmaa avitti saliin salakuljetettu punkkupullo. Festivaalin oheisohjelmana tarjolla oli zombi-walk ja fantastic village- pieni kojutori, jossa kaupattiin alan kirjallisuutta, postereita, bisseä ja tarté flambeeta.

La Zone 1624- festivaalilla vierailin ranskalaisen Stephanen kanssa. Tapahtuma järjestettiin vanhassa hylätyssä teollisuusrakennuksessa lähellä yliopistoa. Ilmeisesti rakannus on toiminut jonkinlaisena viljasiilona ja vanhat rakenteet ja kojeet olivat tallella. Yksi taiteilijoista kertoi, että rakennuksen sisätilat olivat täysin lian ja roskan vallassa ennen festivaaliin kuuluvan näyttelyn pystytystä.

 Tunnelmaa tehosti tehdashalleihin hiipivä pimeys, kun osa teoksista toimi ainoina valonlähteinä pimenevässä illassa.

Näyttelyn sulkeuduttua pohjakerroksessa oli tarjolla livemusiikkia ja juomaa. Harmittaa, että pääsin paikalle vain yhtenä iltana. Penteleen flunssa. Varsinaiset loppubileet peruuntuivat ilmeisesti myrskyn takia.

Lauantaina löydettiin Olivian kanssa vihdoin tunnin harhailun jälkeen täydellisen hyvää kasvissapuskaa viehättävästä intialaisesta Petit- Francen kalliiden makkara-raflojen seasta.

 Jälkiruoka piti jättää väliin kun kiirehdittiin katsomaan salaperäisesti mainostettua Exhibitronic-konserttia Notre Dame-katedraaliin. Tarjolla oli elektro-akustisia ja osittain visualisoituja esityksiä, noisea, valoja ja performanssia. Sakraalin tunnelman ja dj-keikkojen kummallinen ristiriita.

Nyt suuntaan sunnuntai-piknikille.
à bientot!
-Minna

Aux Folies

Perjantai-ilta Bellevillessä. Bellevilleen lähtemistä edeltänyt apéro oli kyllä sen verran tuhti, että baarikierros supistui vain yhteen baarivierailuun. Bar Aux Folies on Cyril Collardin 1990-luvun alun elokuvassa Villit yöt, ja onhan siellä vieläkin melko impulsiivinen tunnelma.  

Alex

Minä ja Corinna

Nick Cave!

Fête de l'Humanite & Journées Européennes du Patrimoine

Viime viikonlopun kuulumisia päivien viiveellä:

Perjantaina olin erikoisen ongelman edessä. Viikonloppuna olisi kahdet suuret musiikkifestivaalit sekä Technoparade ja Les Journées du Patrimoine, jonka aikana Pariisin museot ja normaalisti yleisöltä suljettuna olevat rakennukset olisivat auki ja ilmaisia. Valinnanvaikeus, ei suinkaan!

Perjantai-iltana lähdimme kohti Pariisin ulkopuolella olevaa La Courneuvea, missä järjestetään kerran vuodessa Ranskan suurin kommunistifestivaali Fête de l'Humanite. Paikalla oli edustettuna kattavasti Ranskan vasemmisto eri alueiden alajärjestöineen, valtava "maailmankylä", poliittisia keskustelupaneeleja, pieniä ja suurempia musiikkilavoja. Osallistujia arviolta 650.000(!).

Perjantaiyössä New Order oli kyllä mieletön. Punaviinit kaatui valkoiselle silkkipaidalle ja huivikin hävisi tanssiessa.

New Order

Lauantaina festivaali jatkui Peter Dohertylla, joka 20 minuuttia soitettuaan lähinnä Babyshamblesin kappaleita iski kitaran lavanreunaan ja julisti keikan päättyneeksi.

 Peter Doherty

Pavlor Stelar

Ranskalaisen vasemmistoreggaen jälkeen soitti itävaltainen klubi-ihme Pavlor Stelar, sekoitus euroviisusaksofonia ja hikistä klubijytkettä. Pavlor Stelarin jälkeen keskiyöllä oli pakko löytää ruokaa ja äkkiä, ja aika sanoin kuvaamaton oli se tunne kun tiesin Patti Smithin aloittavan minuuttien sisällä enkä enää löytänytkään intialaisen briyanin ostettuani takaisin oikeaan paikkaan. Ruuhkainen vasemmistolabyrintti armahti kuitenkin tunnin räpiköinnin jälkeen, ja luojan kiitos Patti Smith soitti pidempään mitä kuvittelin. Because the Night ja suussa polttava chili, helpotus että ehdin sittenkin!

Lauantain kotimatka oli huomattavasti vaikeampi kuin edeltävänä iltana, olin loputtoman ihmismassan puristuksessa miltei tunnin ennenkuin päätimme uhmata lähiötä ja kävellä sen läpi metropysäkille. Kävelymatkalla, lähiögheton eräässä kadunkulmassa seisoi ohikulkevia ihmisiä katseleva huppupäinen nainen, joka näytti täsmälleen tuntia aiemmin keikkansa päättäneeltä Patti Smithiltä..

Journées Européennes du Patrimoine

Sunnuntaina autuaasi kahteen asti nukuttuani lähdimme entisen vasemmistoaktivistin, politiikanopiskelijan ja tulevan ranskalaisen valtion virkamiehen Alexin kanssa vierailemaan Ranskan ulkomaanministeriöön, joka on auki yleisölle vain yhtenä päivänä vuodessa. Kuultuani että ministereillä on tapana tulla tervehtimään yleisöä saatoin hetken katua puolihuolimatonta asuvalintaani farkkushortseja.

Jonotimme myös Ranskan parlamenttiin, mutta onnekseni jono oli liian pitkä ja sain luvan lähteä tapaamaan Müncheniläistä Corinnaa. Sunnuntai oli hyvä päättää Blanche-oluen äärellä Rue Mouffetardin päädyssä pikkuruisessa River-baarissa.

Kolmen päivän päästä joudun lähtemään Trocaderolta Alexin muuttaessa isoäitinsä luo Notre Damen viereen, mutta näyttää siltä etten joudukaan hostelliin! Minut on tarjoutunut ensi viikolla majoittamaan mm. italialainen tyttö pikkuruiseen omakotitaloon, kanadalainen poika yliopiston vieressä sijaitsevaan vuokra-asuntoon sekä belgialainen poika Cite Universitairen japanilaistaloon. Oma pikkuyksiö olisi tosin enemmän kuin tervetullut, vaikka vuoden saisikin helposti kulumaan toisten sohvilla surffaten.

Le bon week-end

Kuvaresepti onnistuneelle viikonlopulle:  Sapuskaa, viiniä ja hyvää seuraa tähän tyyliin:

 Lauantai-aamun kirpparikierros St Thomasin kirkon ympäristössä- markkinatunnelmaa ja aarteita:

                                                     oman irtojalan kun vielä saisi...

 viinilasien, lautassarjan, teepannun ja keittiöhärpäkekasan lisäksi ylisuuri villapaita, 70-luvun saksalainen reppu ja nahkakengät vaihtoivat omistajaa:

  Lämmin ilta, juustoja ja halpaa viiniä terassilla nautittuna: Tässä molemmat taitaa olla jo loppuneet. Lisäksi onnistuin käymään ensimmäisen ala-astetasoa haastavamman keskusteluni ranskaksi!

                                                         Yllättävän maistuvaa yöpalaa:

                                                      
                          Sunnuntai-iltapäivän ilmainen museovisiitti modernin taiteen museoon:

 Söpöjen mummojen ulkosalla kokkaamaa paikallista herkkua, pizzaa muistuttavaa tarte flambée´ta.  Kasvisversioon tuli tuorejuustoa, herkkusieniä, sipulia ja lisää juustoa:

                      ja päivän päätteeksi joogatunti pikkuisella salilla, ihan Notre Damen selän takana:

                                              Näillä mennään kohti ensi viikon koetoksia! 

                                                                  -Minna