Pariisiin palaamisen vaikeudesta

Väsyneenä ja nälkäisenä palasin takaisin harmaaseen ja sateiseen pääkaupunkiin.

Juuri kun olin esimerkillisesti ostanut oikean lähijunalipun keskustaan, joukkoliikenteen edustaja selitti ettei RER B toimi, taaskaan, vaan että täytyy mennä lentokentän shuttlella muutama pysäkki, sitten ottaa bussi, ja sitten RER. No, jotenkin selvisin oikeaan junaan, ruuhkavaunuun.

Lentokentältä oikeaan osoitteeseen pääseminen kesti vähän yli kaksi tuntia, mutta koska olin päättänyt saada asiat mahdollisimman pian järjestykseen menin tapaamaan vuokranantajia, jotka lihakauppiaina näyttävät juuri siltä miltä ranskalaisten lihakauppiaiden voisi olettaa näyttävän. Myyntitiskillä oli yhteen sidottuja jäniksen koipia, kokonaisia lintuja kynsineen. Uuden asuntoni avaimia ei löytynyt kassalippaasta, ja sekin avain joka löytyi ei käynyt oveen. Yhtäkkiä löysin itseni jälleen kerran tilanteesta, joka voi tapahtua vain Pariisissa: asuntovälittäjä, vanhempi herrasmies, yrittää löydä asunnon ovea sisään rautakangella. Myös naapurit tarjoutuivat auttamaan vasaroiden ja muiden työkalujen kanssa. Seisoin kolme tuntia pimeässä rappukäytävässä, katsoin kun ovesta irtoaa palasia.

Seuraavana päivänä päätettiin että lukkojen vaihto on ainoa ratkaisu. Koska sekä edellinen vuokralainen, jonka tarina avaimien olinpaikasta vaihteli, että vuokranantajat pesivät kätensä, c'est pas MA faute!!, niin lopulta maksoin lukon vaihdon itse. Kaksi yötä nukuttuani jälleen asunnottomana jonkun lattialla pääsen asuntoon, jonka lattiat ovat täynnä kivimurskaa, työkaluja, hiekkaa, ovenpalasia. Vuodevaateostoksille ja siivoamaan siis.

Ensimmäisen illan läksiäisbileet/tuparit

Vaikka asunnon sijainti on miltei täydellinen ja yksin asuminen toisen nurkissa asumien jälkeen on niin kivaa etten halua lähteä kotoa ulos, on silti mainittava muutamasta epäkohdasta jotka olennaisena tuntuvat kuuluvan paikalliseen asumiseen.

Pieni yksiöni on sukellus pariisilaisuuden syvimpään olemukseen. Ensinnäkin, seinät ranskalaisissa kerrostaloissa ovat paperia. Joskaan en onneksi kuule kauhean hyvin mitä naapurit tekevät asunnoissaan, kuulen rappukäytävästä KAIKEN. Mikä on sinänsä vähän rasittavaa, sillä vaikuttaa siltä että muutamalla asukilla ei ole parempaa tekemistä kuin hengata käytävällä. Vaikka asunnossani on avokeittiö ja suihku, ei täällä ole lainkaan verhotankoa tai verhoja. Vastapäisen talon asukkaat voivat seurata tekemisiäni niin kauan kunnes saan ostettua kangasta, jonka joudun todennäköisesti teippaamaan ikkunan yläpuolelle kiinni sillä minulla ei ole mitään käsitystä siitä miten verhotangon oikeasti saisi tuonne kiviseinään. Ehkä menen kysymään naapurin avuliaalta jazzmuusikolta apua. Kaunis pariisilaisikkunani ei myöskään mene kiinni kunnolla. Onneksi huoneessani on tehokas patteri. Viimeisenä muttei vähäisimpänä pariisilaiskämppäni kruunaavat yksityiskohdat: vessan vuotava hana sekä ajoittain erottuva kohina, sellainen kuin elokuvateattereissa kulkeutuu välillä viereisistä saleista. Kesti päivän ennen kuin tajusin että suoraan vanhan kivitaloni alla kulkee metro, ja KYLLÄ, jos oikein tarkkaan yöllä kuuntelen kuulen sen etäisen kohinan ja kolkkeen tyynyni läpi.

Ai niin, ja mainittakoon vielä että netti pätkii yhtään liioittelematta muutaman minuutin välein. Korvatulpat, kirjat, instant coffee = niillä selviää jo pitkälle. Pariisiin saapuminen on edellyttänyt myös fyysistä omistautumista asialle: jalkani ovat täynnä isoja siniliiloja mustelmia ja ruhjeita, nilkka on venähtänyt, ja kämmenissä on haavoja kun olen leikannut iltapalatarpeita miten sattuu. Jalkakivusta, rahattomuudesta, vitutuksen ja hykerryttävän hyvän fiiliksen mielipuolisista vaihteluista tiedän missä kaupungissa olen taas.

Bienvenue à Paris!

EDIT// Menin äsken pankkiin noutamaan viimein pankkikorttia. Hetken jo kuvittelin että kaikki sujuu kerrankin kivuttomasti, kunnes virkailija totesi tilini olevan suljettu. En ollut lähettänyt dokumenttia x tietyn ajan sisällä. Ja luonnollisesti en ole koko dokumenttia koskaan nähnytkään, enkä ymmärrä edes mistä lapusta on kysymys ja miksi. Putain!