Take away show

Maanantailta tuntuvan tiistain neljä parasta minuuttia.


La Blogothèque

Parc de Belleville

20. arrondissementista löytyy pieni ja kiehtova puisto, joka on ehkä uusi suosikkini. Parc de Bellevillessä kasvaa kirsikkapuita ja bambua kukkaistutusten lisäksi.

Puistossa menee sikin sokin kävelyteitä, ja kaiken kruunaa huipulta avautuma näkymä, josta voi nauttia myös viereisen kahvilan terassilla. Kipusin näköalatasanteen reunalle kuuntelemaan Since I've Been Loving You:ta. Parasta.

Bois de Vincennes

Itäisestä Pariisista löytyvä tuhannen hehtaarin Bois de Vincennes on hyvä pakomatkakohde miljoonakaupungissa vietetyn viikon jälkeen. Vincennesin laatoitetut kauppakadut muistuttivat etäisesti eteläistä rantakaupunkia.

Vincennesin linnaan emme tällä kertaa päässeet, aamukuudelta nukkumaan menneenä ei aamuherätys ihan onnistunut.. Linna, tai siis kuninkaallisten "metsästysmaja", sulki ovensa jo viideltä.

Pariisilaisasenne

Un petit tour de France, part II: Marseille

Lyonin asemalla odotan auringolta piilossa kolme ja puoli tuntia myöhästynyttä junaa, maailman pienimmän (espresson kokoisen!) maitokahvin voimin. Onneksi tulen näkemään tätä miltei koko talven piilotellutta valopalloa seuraavan viikon ajan enemmän kuin osasin ikinä odottaa. Saavun Hotel Vertigo-hostelliin pimeän jo laskeuduttua. Hostelli on loistava. Täysin varusteltu keittiö, viihtyisä olohuone, aamiainen, siistit ja korkeat huoneet kerrossänkyineen ja viehättävine kattopalkkeineen. Hinta yötä kohden on kympin paikkeilla.

 Lauantai-iltaa vietän couchsurffarin kanssa Notre Dame du Montin kuppiloissa, joissa pastissi maksaa puolitoista euroa ja Fête de la mort-soiréessa, jonne kuljemme läpi mittavan katugraffittilabyrintin. Intiimi keikkapaikka on sulkemassa ovensa kulttuuripääkaupunkihankkeen alta.

Seuraavana päivänä näen Marseillen päivänvalossa. Yöllä hieman uhkaavilta tuntuneet rähjäiset kadut vilisevät ihmisiä, kansallisuuksia ja kaikkia räikeästi erottuvia sosiaaliluokkia. Kävelen vanhaan satamaan (Vieux port) ihailemaan aurinkoa, välimerta ja valkoisten mastojen rykelmiä. Täällä ovat myös kalakauppiaat myyntikojuineen, elävine monneineen, rauskuineen ja mustekaloineen.

Sunnuntai on aistittavissa kaduilla. Jostain näiden loppumattomien autioiden katujen takaa, radan varresta löytyy Marseillen kulttuuripääkaupunkiprojektiin kuuluva massiivinen tehdasnäyttelytila.  Samassa seinäspreijauksia täynnä olevassa pihapiirissä kimpoilevat skeittipuiston äänet.

Tyylikkäässä ravintolassa käyn juomassa nopean kahvin, kunnes suuntaamme nelikerroksiseen näyttelytilaan sattumaltalta osuen oppaan matkaan. Ici, Ailleurs- näyttely koostuu yli sadan nykytaiteilijan teoksista, ja kokonaisuutta teemoittaa monikulttuurisuus, nomadius ja paikaltaan olon kokemus. Ei siis mitään järin yllättävää, mutta lukuisia kiinnostavia teoksia, joita opas kutsuu kuulijansa tulkitsemaan. Upein taideteos avautuu panoramatornin tuuliselta terassilta: rosoinen Marseille vasten sinistä taivasta.

Parhain kiintopiste kaupungin tarkasteluun yläilmoista löytyy kuitenkin kukkulan laelle rakennetulta Notre Dame de la Garde-katedraalilta.

Taustalla näkyvät Frioulin ja If´in saaret, joista jälkimmäinen on Monte Criston kreivistä tuttu vankilasaari.

Seuraavana päivänä otan bussin Calaquesin luonnonpuistoon. Vajaan tunnin matkalla vanhasta satamasta yliopiston kampukselle ohitan Le Corbusierin hotellin. Maisema muuttuu tornitaloista vähitellen lähiöksi ja metsäksi. Hortoilen hetken kampusalueella kunnes löydän kohti merta, kalkkikivivuoria ja niiden rinteillä kiipeileviä hiljaisia polkuja johtavan tien. Lienen huvittava näky tottuneille tuulipuku-patikoitsijoille tarpoessani eteenpäin pitkässä talvitakissani ja nahkaisissa kävelykengissäni. Auringonpistos helmikuussa, kuka uskoisi. Merestä nousevat ihmeelliset kivilinnoitukset ovat jatkoa tälle valkoiselle kaupungille, jota kiertelen vielä pakenemalla luontoon.

Jossain DANGER-kyltin tuolla puolen vastaani ei enää tule muita patikoitsijoita. Syön lounasta kapealla polulla, jyrkänteen reunalla, edessäni turkoosiin mereen romahtanut kivikkoinen polku.

Kampusalue on jännä yhdistelmä luonnonkauneutta ja opiskelijoiden itseilmaisua, Marseillelle hyvin ominaiseen tyyliin. Opiskelija-asuntoloissa ei ainakaan ole valittamista...

Jatkan tutkimusretkiäni kaupungissa. Satamassa sijaitsee myös kulttuuripääkaupungin paviljonki näyttelyineen. Piipahdan sisällä, mutta Marseillen kadut ovat kiinnostavampia.
Kipuan vanhaan kaupunkiin, Le Panier´iin. Hiljaiset kadut valkoisine rähjääntyneine taloineen. Siellä täällä pilkahtaa ateljee, sopimuksen mukaan auki oleva taidegalleria tai pieni kuppila.

 

Kaikki tiet johtavat takaisin meren ääreen.  Uudesta satamasta lähtevät laivat mm. Tunisiaan, Algeriaan ja Korsikalle.

 Toinen kiinnostava kortteli löytyy Notre Dame du Mont´in metroaseman läheisyydestä. Täällä pesii vaihtoehtoinen yöelämä, huokeat ja kattavat antikvariaatit, afrikkalaishenkiset ateljeet, muutama vintagekauppa, pikkuteatterit, hippibaarit ja osakuntakahvilat. Tämä quartier on nähtävä vähintään kahteen kertaan, päivällä ja yöllä. Päivisin baarit ja ravintolat ovat kiinni, mutta se antaa vain tilaisuuden ihailla paremmin niiden eteen vedettyjen rautaesiriippujen värikkäitä maalauksia. Ravintoloiden nimet on maalattu seiniin ja tuuli on ripustanut monivärisiä muovipusseja kuolleisiin puihin.

 Parhaiden paikkojen löytämisessä avittaa esimerkiksi paikallinen couchsurffari. Täällä maistelin hunajaolutta samassa pöydässä kahden imettävän hippiäidin kanssa ja autoin kirjoittamaan postikorttia presidentille...

...ja tästä pikkuisesta epähuokuttelevan sisäänkäynnin taakse kätkeytyneestä tapasbaarista sai mitä parhaimpia friteerattuja herkkuja aina mustekalasta bataattilastuihin, halvan muki-viinin kera. Tiskin takana hääri Kaurismäkeä diggaileva parrakas setä makean tuoksuinen savuke huulessaan.

Sääolosuhteiden takia en koskaan pääse Monte Cristo-saarelle. Sen sijaan purjehdin Frioulin saarille, vain parikymmentä minuuttia Marseillen satamasta läpi kuohujen ja kivikarien. Talveksi hylätyt lomasaaret ja niiden kalkkikivinen kauneus, sekä ikuinen tuuli, joka melkein heittää patikoitsijan alas jyrkänteiltä.

 Ikuisen tuulen mereltä tuoksuva kaupunki on kummallisuuksia täynnä. Kauneimmalta se näyttää kun  siihen ottaa vähän etäisyyttä. Toisaalta, kun se vihdoin paljastaa kasvonsa, on sitä vaikea jättää taakseen.