Lundi

Heräsin maanantaina aamuseitsemältä takaisin pariisilaiseen arkeen. Kupillinen pikakahvia ja aamun ruuhkametroon. Kuulokkeet korville, silmät kiinni.

Loman jälkeen takaisin yliopistolle, ennakko-odotukset olivat korkealla: ennakoin viime syksyn kursseille ilmoittautumiskatastrofia, ja menin paikalle tuntia ennen ilmoittautumisaikaa. Puoli tuntia jonossa, ja kymmenen minuuttia kielikeskuksen toimiston aukeamisen jälkeen nimeni oli neljässä kurssilapussa. Voiton kunniaksi suunnaksi Marais ja aina samassa pikkupuistossa nautittava falafel. Pariisin parhaan falafelin metsästys on vieläkin kesken, varmaa on ettei se ainakaan ole Rue des Rosiersilta löytyvä L'as du Fallafel, jota parhaaksi monella nettisivulla väitetään ja jonka edessä on poikkeuksetta pitkä jono.

 

Saint Michelin turistikojujen ja toinen toistaan nihkeämpien turistibaarien ja ravintoloiden keskeltä löytyy vanha tummanharmaa kivikirkko, Saint-Severin. Kirkon seinien maali on halkeillut ja ilmassa on raskas homeinen tuoksu. Kynttilät palavat eri pyhimyksien kappeleissa, ja Isä Meidän - rukous kaikuu käytävillä ranskaksi. Kirkon kynnykseltä astuessa takaisin turistikadulle tuntuu kuin olisi astunut vuosisatojen yli sekunnissa.

LOTR?

Hetkellinen auringon aikaansaama Pariisi-innostus muuttui cappuccinon jälkeen päiväkävelyksi Pere Lachaisella. Tosin keväinen valo vaihtui hyvin nopeasti takaisin Pariisille niin tyypilliseen, kaiken peittävään harmauteen. Ensi kerralla lupaan etsiä Delacroix'n, Modiglianin, Duncanin ja Davidin. Morrisonin hauta on niin surullista katsottavaa, ettei siellä viitsi enää käydä.