Iltaisin

Saint-Denisin yliopisto on kuin Tarkovskyn elokuvasta.

Yhtenä sateisena iltana huomaamattoman portaikon päästä löytyi 1920-luvun kivitalojen muodostama kylä ja näköala Montmartrelle.

Hiljainen metroasema yllättää. Hetken luulimme että koko kaupunki on huuhtoutunut kaatosateen mukana, jopa metrotunnelin kolina ja suhina oli vaiennut.

Keskiviikkoiltaisin käyn kuuntelemassa taidehistorian luentoa Sorbonnessa. Eloisa vanhempi herrasmies kertoo renessanssista ja perversioista, freskoista ja siitä miten velvollisuuteni on hypätä seuraavaan Brysselin junaan.

Maanantai- ja perjantai-iltaisin istun oman yliopistoni käytävillä, jotka ovat Sorbonnea kiinnostavampia.

Lähiöstä ja  yliopistosta pakeneminen extempore kävelyretkelle tapahtuu aina viime hetkellä, juuri ennen auringonlaskua.