Kahdeksan viikon kodittomuuden, yli 50 puhelinsoiton, 70 euron puhelinlaskun, 21 asuntonäytön, kymmenien metrossa vietettyjen tuntien, fysiikan pettämisen, kahden mentaalisen hajoamisen ja yhden luovuttamismietiskelyn jälkeen sain hankittua huoneen joka ei ollut homeessa ja jossa on ikkuna.
(vertailupohjaksi Suomeen: 15m2 huone, kylpyhuone, keittiö ja wc jaettu toisen asukkaan kanssa, vuokra 600 euroa.)
Metrolla kodistani on matkaa pohjoisessa lähiössä sijaitsevaan
yliopistoon 50 minuuttia. Pariisin ydinkeskusta on reilun puolen tunnin
päässä, ja Versaillesin palatsi on periaatteessa naapurissa.
Jollain omituisella tavalla
tykkään tästä rikkaiden lähiöstä. Ruokakauppaa vastapäätä Porchen
myymälä, 80-luvun lopun huumassa rakennettuja omituisia kerrostaloja,
Renaultin syntysijat.
Ja mikä parasta: asun rantakadulla, quai. Seine virtaa harmaana ja vakaana vieressä.
 |
| Renault |
 |
| Näkymä sillalta kotitalolle |
 |
| Ratikkapysäkki |
... mutta miksi tämä on part 1? Menin ja irtisanoin huoneeni maanantaina. Ja jos kaikki menee hyvin, allekirjoitan huomenna vuokrasopimuksen asunnosta jota en edes etsinyt, ja jonka eteen en ole nähnyt yhtään vaivaa. Asunnon joka on juuri sellainen jollaisesta haaveilin ennen Pariisiin lähtöä utopiapäissäni: yksiö läheltä keskustaa. Hyvää onnea on onneksi kompensoitu sillä etten hetkellisesti pysty kävelemään, joten ennusmerkit ovat hyvät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti